Quantcast
Channel: Hayley's Cuisine
Viewing all articles
Browse latest Browse all 340

Siiderileipä - cider quick bread loaf

$
0
0
Meikäläisen uusi ruishapanjuuri ei jostain syystä suostu käyttäytymään kunnolla. Alussa kaikki vaikutti sujuvan, mutta jääkaapissa edelleen sitkeästi säilössä oleva ruokittu juurimömmö on koostumukseltaan epäilyttävää. Kunnon leivän leipomisen sijaan turvauduin siis pikaleipään (quick bread), eli leivinjauheella kohotettavaan korvikkeeseen.

Mieleen muistuikin sitten monessa ulkomaisessa blogissa vilahtanut olutleipä. Olutta ei kuitenkaan ollut maisemissa, mutta mitenkäs olisi sidukkapullo? No, löytyi maailmalta muitakin siideriversiota testanneita, ja innostuinpa itsekin kokeilemaan. Joku kirjoitti leivän sopineen mainiosti myös paahdettavaksi. Että bensaa liekkeihin vaan (paahtoleipäfiksaatio on mulla edelleen ajankohtainen).

Ylimpänä paahdetut siipaleet appelsiinituorejuuston kera. Ei hullumpaa.

Tämä sidukkaleipä (jonka voi mainiosti tehdä olutversionakin) on kyllä simppeliäkin simppelimpi. Ja ohje on tyyppiä perus, eli ei tälle taida linkitettävää alkuperää löytyä. Oma nesteytysvalintani oli kaapin kätköistä löytynyt päärynäsiideri. Ja yllätyksekseni päärynäinen maku oli valmiissa leivonnaisessa oikein intensiivinen. Todella maukasta sellaisenaan ja paahdettuna! Kuori mahtavan rapea, mutta sisus melko tiivis. Pitää joskus testata siideriä oikeassakin leivässä.

Niin, ja tämä leipä ei säilyttämällä parane. Kaksi päivää säilyi maukkaana, kolmantena päivänä alkoi olla kuivakasta ja siiderin makukin tuntui kadonneen kuin tuhka tuuleen? Eli syö ripeästi ja pakasta ylimääräiset siipaleet. (Mehukastahan tämä leipä ei ole alunperinkään.)


Siiderileipä (1 cup = 237 ml)

3 c jauhoja (minulla puolet normi-, puolet graham)
3 tl leivinjauhetta
max 1 tl suolaa
0.25 c sokeria
1.5 c siideriä
(voisulaa tai kuumuudenkestävää öljyä voiteluun)

Mittaa jauhot, leivinjauhe, suola ja sokeri kulhoon. Sekoittele huolella. Kaada päälle sidukka ja sekoita taikinaksi (aikas jämäkkää oli). Sijoita taikina voideltuun leipävuokaan ja voitele myös leivän pinta! Paista 200-asteisessa uunissa noin tunti. Anna jäähtyä hetki ennen vuoasta poistamista (mun leipä olisi paistunut hyvin ilman vuokaakin). Anna leivän myös jäähtyä edes jonkin verran ennen leikkaamista.

Viewing all articles
Browse latest Browse all 340

Trending Articles