Aleksin ravintolakerho suuntasi vaihteeksi ronskimman ruoan äärelle, Viikinkiravintola Haraldiin. Erityisesti Millan hartaasta toiveesta!
Alkuun otin kalakiven (mustaherukoilla marinoitua kylmäsavulohta, savusärkeä, tervasilakkaa, metsäsienimoussea, yrteillä marinoituja jokirapuja, salaattia, marinoitua tomaattia, juureslastuja, mustikoilla höystettyä sipulihilloketta ja saaristolaisleipää). Olin rakennellut tälle alkupalakokoelmalle etukäteen suuret odotukset, koska tykkään ja innostun jotakuinkin kaikesta kalasta missä tahansa muodossa. Herkun kuuloinen kalakivi ei kuitenkaan lunastanut lupauksiaan. Muutamasta elementistä tykkäsin kovastikin, mutta esimerkiksi lohessa ja ravuissa oli molemmissa jotakin outoa... Ja juureslastuja (ruokalistalla monikossa) oli vain yksi pikkurillin kynnen kokoinen punajuurisipsi. Kuvassa tomaatin päällä. Taisivat olla keittiössä kortilla. :D
![]()
Onneksi Haraldin omalla etiketillä koristettu Stallhagenin panema olut maistui mainiolle. Ja viikinkiteemainen tarjoilijatarkin oli varsin hellyyttävä ja muutenkin symppis, vaikkemme voineetkaan kaikista alkupaloista tyytyväisiä kommentteja tai kehuja antaa. Kala-, liha- muttei kai sentään vihapuheiden kautta annetiin tottakai tilaisuus pääruoille!
![]()
Viikinkien Voimaolut valmistetaan kuulemma Stallhagenilla, Ahvenanmaalla. Tällä kertaa hauska etiketti kulkee käsikkäin hyvän maun kanssa. Tykkäsin!
Nappasin listalta Eldefellan härkäpadan (muhitettua häränlihapataa tuhkajuustomoussella kuorrutettuna, sinappista perunavoita, hunajaisia juureksia, tervatiinun puolukoita ja savustajan valkosipulia). Ja nyt osui annos minun makuuni. Ei ehkä kovin keväinen valinta, mutta mehevän mureaksi hautunut liha oli erinomaista. Ja maut juuri kohdallaan. Puolukat olivat kivoja, ja myös perunalisuke oli kerrankin herkullista. Erittäin onnistunut annos! Moitteenpuolikkaana esitän vain huvittuneisuuteni siitä, että pöytäseurueessamme melkein jokainen tilasi eri ruoan, mutta silti lähes joka lautaselta löytyivät samat juurekset. :D Ainakin harjoitus oli tehnyt mestarin siinä mielessä, ettei juureksia oltu viikinkikyökin puolella esimerkiksi ylikypsennetty. ;)
Summa summarum... Hauska ravintolakokemus, kyllä tämmöiselläkin konseptilla on paikkansa. Viikinkiteema oli juuri sopivan hauska, edes tällaisen seminipottajan mielestä ei mennyt överiksi! Alkuruoka jätti vielä viileäksi, mutta pääruoka lämmitti jo ihan eri tavalla. Jälkkäriä en jaksanut ottaa, mutta Jaanan tyrnisorbettimaistiainen oli viileä nimenomaan sanan kahdessa positiivisessa merkityksessä. :D
![]()
Edestä ja takaa...?
![]()
Liha hajoaa tökätessä, niin sitä pitää!
Alkuun otin kalakiven (mustaherukoilla marinoitua kylmäsavulohta, savusärkeä, tervasilakkaa, metsäsienimoussea, yrteillä marinoituja jokirapuja, salaattia, marinoitua tomaattia, juureslastuja, mustikoilla höystettyä sipulihilloketta ja saaristolaisleipää). Olin rakennellut tälle alkupalakokoelmalle etukäteen suuret odotukset, koska tykkään ja innostun jotakuinkin kaikesta kalasta missä tahansa muodossa. Herkun kuuloinen kalakivi ei kuitenkaan lunastanut lupauksiaan. Muutamasta elementistä tykkäsin kovastikin, mutta esimerkiksi lohessa ja ravuissa oli molemmissa jotakin outoa... Ja juureslastuja (ruokalistalla monikossa) oli vain yksi pikkurillin kynnen kokoinen punajuurisipsi. Kuvassa tomaatin päällä. Taisivat olla keittiössä kortilla. :D
Onneksi Haraldin omalla etiketillä koristettu Stallhagenin panema olut maistui mainiolle. Ja viikinkiteemainen tarjoilijatarkin oli varsin hellyyttävä ja muutenkin symppis, vaikkemme voineetkaan kaikista alkupaloista tyytyväisiä kommentteja tai kehuja antaa. Kala-, liha- muttei kai sentään vihapuheiden kautta annetiin tottakai tilaisuus pääruoille!
Viikinkien Voimaolut valmistetaan kuulemma Stallhagenilla, Ahvenanmaalla. Tällä kertaa hauska etiketti kulkee käsikkäin hyvän maun kanssa. Tykkäsin!
Nappasin listalta Eldefellan härkäpadan (muhitettua häränlihapataa tuhkajuustomoussella kuorrutettuna, sinappista perunavoita, hunajaisia juureksia, tervatiinun puolukoita ja savustajan valkosipulia). Ja nyt osui annos minun makuuni. Ei ehkä kovin keväinen valinta, mutta mehevän mureaksi hautunut liha oli erinomaista. Ja maut juuri kohdallaan. Puolukat olivat kivoja, ja myös perunalisuke oli kerrankin herkullista. Erittäin onnistunut annos! Moitteenpuolikkaana esitän vain huvittuneisuuteni siitä, että pöytäseurueessamme melkein jokainen tilasi eri ruoan, mutta silti lähes joka lautaselta löytyivät samat juurekset. :D Ainakin harjoitus oli tehnyt mestarin siinä mielessä, ettei juureksia oltu viikinkikyökin puolella esimerkiksi ylikypsennetty. ;)
Summa summarum... Hauska ravintolakokemus, kyllä tämmöiselläkin konseptilla on paikkansa. Viikinkiteema oli juuri sopivan hauska, edes tällaisen seminipottajan mielestä ei mennyt överiksi! Alkuruoka jätti vielä viileäksi, mutta pääruoka lämmitti jo ihan eri tavalla. Jälkkäriä en jaksanut ottaa, mutta Jaanan tyrnisorbettimaistiainen oli viileä nimenomaan sanan kahdessa positiivisessa merkityksessä. :D
Edestä ja takaa...?
Liha hajoaa tökätessä, niin sitä pitää!