Punaherukat ovat ehdottomasti viinimarjoja, kun taas valkoiset ja mustat versiot ovat herukoita. Ainakin minun puheessani... Yleensä. :) Lapsuudessa nämä taisivat olla inhokkimarjojani. Happamina viinimarjat eivät ole tyypillisesti lasten suosikkeja, ja sadonkorjuupuuhat kotipihan marjapensaiden parissa eivät nekään aina innostaneet. Varsinkaan kun takana pisteli pahanilkinen karviaispuska! :D Ja sitten sitä viinimarjamehua piti juoda koko pitkä talvi...
![]()
Punaisia viinimarjoja (punaherukoita) siis joka tapauksessa päätyi tämänkertaisiin skonsseihini. Erityistä näissä oli myös sokerin korvaaminen appelsiinimarmeladilla, joka toi myös kivan sitruksisen lisän. Ehkä hieman yllättäenkin appelsiini ja herukan happo toimivat hienosti yhteen, etenkin, kun marmeladi oli hyvin makeaa ja kokonaisuutta pyöristi vielä vanilja.
Marmeladin lisääminen muutoinkin kosteahkoon taikinaan aiheutti kuitenkin sellaisen jutun, etteivät skonssit kohonneet lieriöinä. Näin tulkitsisin sen tosiasian, että uunista tullessaan skonssit olivat pyöristyneet muodoiltaan. (Vertaa esim. näihin mustaherukkaskonsseihin.) Taisivat myös olla pehmeämpiäkin kuin normaalisti. Vaan hyviä olivat nämäkin, ja oli kiva viettää taas skonssilauantaita!
![]()
Skonsseja ei siis paistettu muffinivuoissa.
Paperivuoat kuitenkin soveltuvat hienosti tarjoiluun.
![]()
Viinimarjaskonssit
(1 pellillinen, noin 12 kpl)
3.5 dl vehnäjauhoja (kannattaisi olla 4-4.5 dl)
2 tl leivinjauhetta
0.5 tl suolaa
50 g margariinia
100 g appelsiinimarmeladia
1.5 dl maitoa
1 tl vanilja-aromia
1 dl punaisia viinimarjoja
Mittaa kuivat aineet kulhoon ja sekoita keskenään. Lisää margariini joukkoon nokareina, ja nypi se kuivien aineiden kanssa murumaiseksi seokseksi. Sekoittele tai nypi samaan tapaan joukkoon myös marmeladi. Lisää kylmä maito, vanilja-aromi ja marjat. Sekoita nopeasti (älä vaivaa). Kumoa taikina reilusti jauhotetulle alustalle ja taputtele jauhotetuin käsin paksuhkoksi levyksi. Leikkaa skonssit haluttuun muotoon veitsellä, muotilla tai vaikka lasin avulla. Voitele maidolla, ja paista 225-asteisessa uunissa 10-15 minuuttia.