Quantcast
Channel: Hayley's Cuisine
Viewing all articles
Browse latest Browse all 340

Hype-banaaniletut & linkki parempiin pannareihin

$
0
0
Kaikki muut paistoivat banaanilettuja. Ja kehuivat. Meikäläinen ehti aina syödä banaaninsa sellaisinaan taikka leipaista ylikypsät kaverit banskuleiväksi. Mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Vai kuinka? Resepti: munia ja banskuja yhtä monta. Tai munia tuplat banskuihin verrattuna. Tai jotain siitä väliltä. Aivan sama. Ei ne standardikokoa ole kumminkaan, eikä sillä tässä ole niin väliäkään. :)

Lettujen paistaminen on minusta aina ollut vaivalloista, eikä kärsivällisyyttäkään riitä. Siksi minua ei koskaan olla nähty lettukesteissä paistinpannun (tai muurikan) äärellä muutoin kuin kuolaamassa ja kyselemässä joko on valmista. Mutta jos on yksin kotona, ei auta muu kuin tarttua härkää sarvista. Lettukauhaa varresta. Ja paistinpannua kahvasta.

Päällä omaa mustikkahilloa ja myös ihan tuoreita mustikoita.

Heitin banaanilettutaikinaa ihan pienelle pannulle, ja pakolliset kardemummat ripottelin jokaisen letun pintaan vasta pannullahyytymisvaiheessa. Tämän vinkin kardemumman tasaiseen jakautumiseen lettutaikinassa (tai pannukakussa) sain joskus blogikommentista, ja niksihän toimii kuin junan vessa. Suurin osa letuista paistui letun muotoon ja kypsiksi, vaikka muutamia riekaleitakin nähtiin (riekaleina ekan letun kanssa olivat myös ne hermot). Ja minipannuilla tein paistelun loppuvaiheessa kenties ensimmäiset onnistuneet heitto-kääntöni. :D Woah!

Maku? No banaanille, kananmunalle ja kardemummalle maistui. :D Hyviä, mutta tässä kategoriassa rahkaletut ovat ykkösiä. Ja siis, kyllähän näissä banaani-rahkapannukakuissakin aikoja sitten on banskua kokeiltu. Ei siis mikään uusi juttu. Mutta parhaat lätyt allekirjoittaneen mielestä tulee appelsiininkuorella maustetuista rahkapannareista. Niissä on kaikki kohdallaan.


Banaaniletut

n banaania, n=1,2,3...
an munaa, a=[1,2]

+ paljon kardemummaa
+ öljyä paistamiseen
+ silikonisuti öljyn levittämiseen
+ hilllllua ja marjoja lättyjen päälle

Soseuta banskut ja munat sauvasekoittimella. Nakita joku paistamaan ne sun puolesta pannulla. Syö.


Viewing all articles
Browse latest Browse all 340

Trending Articles